Voisin kertoa itsestäni vähän enemmän, teen sen tylsästi ja mielikuvituksettomasti valmiiden kysymysten kautta. Ensin netistä löytämäni horoskooppipätkä tähän, joka kuvaa minua kovastikin jollain lailla :D

Oinaat ovat itsekkäitä vittupäitä, jotka suuttuvat joka asiasta, eivätkä ymmärrä huumoria mikäli se kohdistuu heihin tai johonkin heidän puutteisiinsa. Oinaat luulevat olevansa helvetin hauskaa ja mukavaa seuraa, mutta todellisuudessa kukaan ei pidä heistä. Rakkaudessa oinaat ovat parhaimmillaan, mikäli seurustelevat itsensä kanssa. Yhteiselosta kenenkään kanssa ei tule mitään, sillä oinas ei yksinkertaisesti pysty ymmärtämään, että maailmassa on muitakin ihmisiä kuin he.

MOTTO: "Sanoks joku jotai?"
TYÖPAIKKA: Useimmiten se vihatuin kersantti
AUTO: Joku nopea, virtaviivainen ja sisältä pieni

että noin :D jaaa nyt niitä kysymyksiä...

 Lempinimi: Mua on sanottu perheen kesken pienestä asti Mimmiksi, ja jostain syystä tää on tarttunut myös muutamalle ystävälleni ja siskoni lapset kutsuvat minua myös tällä nimellä. Jotkut tooodella harvat sanovat Jassuksi, jota karsastan melkoisesti :D


Syntymäpaikka: Seinäjoen keskussairaalassa taisin ekan kerran parkaista, mutta silti oon alkuperääne Lapualaane! ÄÄ


Nettinimi: Jasminay


Hiusten väri: Tällä hetkellä nää on ruskeat ja vähän näyttäis olevan raitojakin vielä seassa. Mun äiti on parturi-kampaaja, jonka ansiosta mun päässä onkin nähty kaikki sateenkaaren värit tässä vuosien aikana :D


Parasta ulkonäössä: Silmät ehdottomasti

Tatuointeja: Perhonen yläselässä, olkapäällä melkeimpä. Tai siis perhonen ja sydän. joskus varmaan sydämen sisään tulee sit muksun nimi :)

Untitled%2020-normal.jpg

oikea vai vasuri: VASURI

Ensimmäinen palkinto/voitto: Tää ei oo ensimmäinen, mutta kertomisen arvoinen! Eli ala-asteella voitin hiihtokisat olemalla hitain (kuten aina) :D Tarkoituksena oli kiertää pelto hiihtäen ja ensimmäisellä kierroksella otettiin aika, seuraavaksi pelto kierrettiin uudestaan ja tarkoituksena oli päästä mahdollisimman lähelle edellisen kierroksen aikaa. Tämä tyttö tuli sekunnilleen samaan aikaan maaliin! vaikkakin kymmenen minuuttia muita myöhemmin, voitin silti! :D

Ensimmäinen oma lemmikki: Tulee mieleen pupu nimeltä Bubu :D meillä on ollut varmaan sata kissaa, jos kaikki pennutkin laskettais. Ja on ollut kaikenlaista vipeltäjää muutenkin, pelastin mm. kaikki puolikuolleet myyrät ja linnut joita kissat roudas pihaan...

Ensimmäinen konsertti: Fröbelin palikat! myöhemmin sit Tiktak ja Antti Tuisku

Paras elokuva: En kyllä oikeasti tiedä mikä ois paras. Tykkään monistakin, toisaalta kaikenmaailman tyttöleffat on ihania, Jonikin on esitellyt mulle muutaman tosi hyvän ja sit tykkään älyttömästi animaatioista :D

Paras laulaja: Michael Jackson! ah..ei oo tullut ensimmäistäkään huonoa biisiä vastaan vielä. Uusinta Michael levyä, joka kuoleman jälkeen kasattiin kokoon rahan maku suussa, en edes laske MJ:n levyksi.

Paras bändi: PMMP ja Amaranthe

Paras karkki: Suklaa! kaikissa muodoissa <3

Paras ravintola: Texmex ravintola Kokkolassa, Pedrinas. Menkää sinne, se ruoka on tajuttoman hyvää. ottakaa jälkiruokaa!
 

Lempiväri: Turkoosi ja mintunvihreä, tykkään kyllä myös violetista

Lempivaatteesi: Mekot. Oon ihan mekkohullu nykyään, ennen en olis suostunut pukea mekkoa päälleni kirveelläkään, ja nykyään haalin niitä joka paikasta, vein juuri juhla/bilemekot vanhemmilleni, kun omasta kämpätä loppui tila...

Lempieläin: Tiikerit on uskomattoman kauniita eläimiä. Alpakat ja manaatit on kans söpöjä :D

Olosi?: Heikottaa, mutta olen onnellisempi kuin koskaan! Kuunneltiin juuri vauvan sydänääniä kotidopplerilla! ensin ei meinannut kuulua mitään, mutta nyt viimein kuului hetken aikaa nopea jumputus <3

Mitä sinulla on päälläsi?: Valkoiset töppöset, harmaa kietaisumekko ja äitiltä pöllitty villatakki :P

Haluatko lapsia: No ois jo tulon päällä, eli kyllä. Oon aina halunnut :)


Haluatko naimisiin: joo haluan, häissä on vaan kova järjestäminen ja meidän rahatilanne ei kyllä vielä anna sen vertaa periksi.

Mille uralle haluat: Oon kouluttautunut erikoismaalariksi, niillä ei kyllä tahdo töitä löytyä, mut jotain pintakäsittelyhommaa se ois, jossa sais toteuttaa itseään.

Oletko hoikka vai tukeva: tukeva, oon ollut aina. Ennen olin todella iso. Laihdutin n. 40 kiloa, enkä ole vieläkään normaalipainoinen, mutta mikäs tässä ollessa :D lihavat on lepposia

Huumoristinen vai vakava: Humoristinen ehdottomasti. Mun kanssa ei pärjää jos ei oo yhtään huumoria. Hyvä tilannekomiikka on parasta!

Uskotko Jumalaan?: Uskon. En nyt mikään himouskovainen ole, mutta selvästi esim. Jonia uskonnollisempi oon.